Mistä tunnistaa epäluotettavan nettikasinon?

Markkinoilta löytyy nykyisin valtavasti tarjontaa nettikasinoiden osalta myös suomalaisille pelaajille. On kuitenkin fakta, että kaikkia niitä ei kannata kokeilla tekemättä ensin hieman taustatutkimusta, sillä joukkoon mahtuu valitettavasti myös mätiä omenia – tässä artikkelissa me kerrommekin, kuinka epäluotettavan nettikasinon voi tunnistaa helpoiten ja mitä kriteereitä tulisi ottaa huomioon nettikasinon valinnassa!

kasino huijaus
Kerromme kuinka tunnistat epäluotettavan nettikaisnon

Kiinnitä huomiota kasinon lisenssiin

Nettikasinon lisenssi (tai sen puuttuminen) on tietenkin ensimmäinen asia, johon pelaajan huomion tulisi kiinnittyä kasinoa valittaessa. Vaikka nettikasinoita on ollut olemassa jo 2000-luvun alkupuolelta lähtien, ei vielä tänäkään päivänä ole olemassa mitään yhtenäistä tai kansainvälistä linjausta lisenssille. Monet maat ovat kuitenkin luoneet oman kasinolisenssinsä, eikä sinun tulisi koskaan pelata lisensoimattomalla nettikasinolla.

Kasinon lisenssitiedot löytää helpoiten sivuston alareunasta, niin kutsutusta footerista. Ja jos jostain syystä tieto ei satu silmään sivustolla, voi tiedon aina myös Googlettaa. Suomalaisten pelaajien tulisi suosia sellaisia nettikasinoita, jotka toimivat jonkin EU / ETA-alueen lisenssin alla, sillä sellaisilta nettikasinoilta me saamme myös verovapaat voitot. Näitä lisenssejä ovat esimerkiksi Maltan sekä Viron lisenssit, ja ne löytyvätkin monilta suomalaisten rakastamilta nettikasinoilta.

Lisenssejä toki löytyy myös muilta mailta, mutta tärkeintä on, että kasinolla on jokin lisenssi – muita suomalaisille tuttuja lisenssejä ovat esimerkiksi Curacaon ja Iso-Britannian lisenssit, jotka ovat pelaamisen kannalta aivan yhtä turvallisia kuin muutkin. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että suomalainen pelaaja joutuu maksamaan kasinovoitoistaan verot, mikäli kasinolla ei ole ETA-lisenssiä!

Pelivalikoimakin kertoo jotain

Luotettavan nettikasinon valinnassa huomio kannattaa kiinnittää myös pelivalikoimaan, sillä turvallisilla nettikasinoilla on aina edustettuina isoja sekä laadukkaita pelistudioita, joiden pelit ovat reiluja ja ne perustuvat satunnaislukugeneraattoriin. Yleisesti ottaen turvallisella ja luotettavalla nettikasinolla tulisi olla ainakin jokin seuraavista pelinvalmistajista tarjolla:

  • NetEnt
  • Pragmatic Play
  • Red Tiger
  • Play N Go
  • Yggdrasil
  • Push Gaming
  • Relax Gaming
  • Microgaming

Jos et löydä pelivalikoimasta yhtäkään näistä, suosittelemme siirtymään seuraavalle kasinolle! On parasta valita sellainen casino, jonka pelivalikoiman reiluuteen voit luottaa. Näitä isoja pelinvalmistajia valvotaan aivan kuten turvallisia nettikasinoitakin, joten voit luottaa olevasi turvallisilla vesillä.

Mikäli et ole varma pelinvalmistajasta, tässä kolme suomalaisten suosikkipeliä jotka löytyvät melkein jokaisen turvallisen nettikasinon valikoimista!

Book of Dead

Tämä klassikkopeli kuuluu käytännössä jokaisen luotettavan nettikasinon valikoimaan, ja sitä onkin päässyt pelaamaan jo useiden vuosien ajan. Pelin teema sijoittuu muinaiseen Egyptiin, jossa Rich Wilde seikkailee erilaisten symbolien ympäröimänä. Hahmo saattaakin olla sinulle tuttu jo monista muista peleistä, sillä pelintekijä Play N Go on käyttänyt Wildin naamaa myös monissa muissa vastaavissa peleissään!

Klassikkopeli tarjoaa sinulle varmasti seikkailuja, jännittäviä pelihetkiä ja suuria voittojakin. Parhaimmillaan nimittäin voit voittaa jopa 500 000 euroa! Peli pyörii viidellä eri rullalla ja kolmella rivillä, ja voittolinjoja löytyy 10. Peli on erittäin suosittu myös kasinoiden puolelta, ja monet nettikasinot jakavatkin talletusbonuksien yhteydessä ilmaiskierroksia tähän kyseiseen slottiin!

Peli on todella helppo pelata, ja se sopii niin kokeneille konkareille kuin vasta-alkajillekin. Symbolit tulevat nopeasti tutuksi, ja pelin erikoistoiminnot pitävät huolen siitä, että pelaaja ei pääse tylsistymään missään vaiheessa!

Reactoonz

Book of Deadin tapaan myös tämä suomalaisten suosikkislotti on Play N Go:n käsialaa – vaikka tämä peli eroaakin normaaleista kolikkopeleistä. Tätä slottia pelataan nimittäin 7 x 7 ruudukolla, joka on huomattavasti normaalia suurempi. Pelin teema on avaruusmainen, ja hauskat hahmot sekä äänet saavat varmasti hymyn huulille! Peli sopii myös kaikenlaisille pelaajille, sillä panoksen voi asettaa pienimillään vain 0.2€ arvoiseksi. Peli löytyy käytännössä jokaisen nettikasinon valikoimasta, mikäli se on suomalaisille pelaajille avoinna.

Pelistä löytyy todella monipuolisesti erilaisia erikoisominaisuuksia, joista pelin tempo voi muuttua nopeastikin. Bonuskierroksella jättimäinen Gargantoon peittää ruudukosta ison osan, siivittäen pelaajan parhaimmillaan jopa 4 750 -kertaisen voiton äärelle! Suurimmalla mahdollisella panoksella pelistä on siis mahdollista voittaa melkein puoli miljoonaa euroa!

Reactoonzin RTP eli pelin teoreettinen palautusprosentti on 96 %, mikä on keskivertopelin mukainen.

Bonanza

Kiinnostaako kullankaivaminen? Bonanza on silloin sinua varten! Peli on tuttu varmasti monelle pelaajalle, sillä tämä Big Time Gamingin luoma klassikko kuuluu käytännössä jokaisen kasinon perustarjontaan. Tässä pelissä pelaaja pääsee kokemaan erilaisia kullankaivamisen haasteita ja erikoisominaisuuksia, eikä pidä unohtaa pelin Megaways -ominaisuutta. Peli pyörii kuudella rullalla, ja niiden alta löytyvällä lisärivillä.

Jokainen voittava symboli tuhoutuu, ja niiden tilalle tippuu uusi kuvio – pelissä on siis niin kutsuttu ketjureaktio-toiminto, joka mahdollistaa useat voittoyhdistelmät yhdellä pyöräytyksellä. 4 scatter-symbolia avaa pelaajille kasan ilmaiskierroksia, joissa voittokerroin on rajaton! Kokonaisuudessaan pelissä on peräti 117 649 erilaista tapaa voittaa.

Myös Bonanzan palautusprosentti on 96 %, eli se edustaa keskimääräistä kolikkopeleien palautusprosenttia. Pelin volatiliteetti on kuitenkin melkoisen suuri, eli pelaajille sattuu voittoja kohdalle harvemmin. Mutta kun se voitto sitten osuu, on se myös usein suussa sulavan suuri!

Asiakaspalvelu

Nettikasinoiden toiminta on nykyisin hyvin pitkälti automatisoitua, ja esimerkiksi kasinobonukset lisätään pelaajan tilille yleensä automaattisesti, ilman sen kummempaa säätämistä. On kuitenkin tilanteita, joissa eteen tulee tenkkapoo ja apua pitäisi saada – siksi nettikasinon asiakaspalvelu on vielä tänäkin päivänä tärkeässä roolissa!

Kaikki turvalliset nettikasinot tarjoavat pelaajilleen nopean ja ystävällisen asiakaspalvelun, joka on yleensä saatavilla myös monia eri väyliä. Yleisimmät ovat tietenkin puhelin tai sähköposti, mutta viime vuosien kestomenestyjä on ollut kuitenkin live chat. Sen avulla pelaajat saavat nopeaa, henkilökohtaista palvelua ympäri vuorokauden, ja vieläpä helposti!

Jos kasino ei siis tarjoa sinulle asiakaspalvelua, voi kyseessä olla epäluotettava nettikasino. Jos sinulla on pienikin syy epäillä asiakaspalvelun toimimattomuutta, voit aina tehdä nopean testin. Laita asiakaspalveluun viestiä jostain keksitystä ongelmasta, ja katso kuinka nopeasti saat vastauksen! Vai saatko ollenkaan…

Maksutavat

Rahaliikenteen turvaaminen on tietenkin jokaisen luotettavan nettikasinon prioriteetti numero yksi – siksi ne tarjoavatkin usein monipuolisia ja tunnettuja maksutapoja. joista pelaaja voi valita mieleisensä. Yleensä kasinot tarjoavat ainakin nettilompakoita, maksukortteja, pankkisiirtoja tai jopa kryptovaluuttoja talletuksien tekemiseen.

Tuorein trendi on kuitenkin pay n play, eli pelaaminen ilman rekisteröintiä. Suurin osa uusista ja turvallisista nettikasinoista tarjoaa suomalaisille pelaajille mahdollisuuden pelata ilman tiliä, sillä Trustlyn ja muiden sen kilpailijoiden pikamaksut ovat nousseet valtavaan suosioon.

Pikakasinoilla pelaaja voi kirjautua sisään suoraan omilla verkkopankkitunnuksilla, eikä erillistä rekisteröitymistä tarvitse suorittaa. Näin kasino saa suoraan pankilta pelaajan välttämättömät tiedot, eikä pelaajan itse tarvitse toimittaa mitään arkaluontoisia tietojaan kasinolle. Pikakasinoilla myös talletuksien ja kotiutuksien nopeus on suuri valttikortti, sillä rahaliikenne on käytännössä reaaliaikaista.

Jos nettikasinolla ei ole tarjota mitään näistä maksutavoista, kannattaa suosiolla siirtyä pelaamaan johonkin muualle.

Loppusanat

Turvallisen nettikasinon löytäminen ei ole vaikeaa, sillä valikoimaa riittää valtavasti. Noudattamalla muutamia yksinkertaisia ohjeita ja tarkistamalla pari kriteeriä, on pelikokemuksesi varmasti turvallinen ja pelaamaan voi palata vielä uudestaankin!

Me suosittelemme valitsemaan nettikasinon ilman rekisteröitymistä, sillä silloin tiedät olevasi turvallisilla vesillä – pikakasinot ovat aina oikein lisensoituja sekä tarkasti valvottuja!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.